perjantai 7. maaliskuuta 2014

Eikö täällä osata salietikettiä? VAD?!


Treeniviikko olisi sitten pulkassa ja viikonloppu alkamassa. Ja mikä viikonloppu!!! The weatherman lupasi juuri nelosella aivan fantastisen upeaa keliä. Niin, fantastiskt! Kuten täällä pitää sanoa ;) Katsokaapa noita sääkarttoja. Se näyttäisi kevät tosissaan pyörähtävän liikkeelle ja tänne luvattu aurinko ja lämpötilat pyörii JO kymmenessä asteessa!

Kevät on niin parasta aikaa vuodessa, vaikkakin kesä tulee heti hyvänä kakkosena. Täytyykin muistaa kaivella kohta rullikset esiin, kunhan saavat nuo kadut putsattua. Odotan myös kovasti, että saan pian fillarini tänne, jotta pääsen tekemään tuttavuutta meren ääreen ja lähipuistoihin!

Kaikista parasta tässä on se, että tuntee itsensä taas eläväksi pitkän, ankean, pimeän talven jälkeen. Tämä talvi oli sellainen back to the 2000 decade. Järkyttävää harmautta, usvaa, sumua ja vesisadetta koko talvi Hgissä. Usch. Kovinkaan montaa aurinkoista ja valoisaa päivää en kyllä muista. Onneksi nyt on toisin! Vaikka vielä poltellaankin iltaisin kynttilöitä niin aamuisin on todella keväiset kelit ja tuntuu, että valoa tulvii sisälle asuntoon ovista ja ikkunoista. :) Kynttilöistä puheenollen, löysinkin ruotsalaisten tavarataivaasta Ikeasta oikein ihastuttavan värisuoran kynttilöitä, jotka piristävät mustavalkoista keittiön sisustusta!


Tänään kävin pumppailemassa salilla käsitreenin, joka koostuu hauis ja ojentaja pumppauksista. Tuo meidän "kotisali" seinän takana, näyttää ampuvan porukkaa täyteen hetimiten ihmisten normaali virka-aikojen jälkeen klo 15 eteenpäin. Kahtena päivänä olen ollut salilla klo 15-16.30 välillä, muutoin aiemmin, ja samantien kellon lähestyessä puolta neljää alkaa porukkaa viipottamaan salille ruuhkaksi asti. Sali on avattu vasta marraskuussa, joten jengi kuulemma matkustelee kauempaankin tuolle salille (siis metrolla yms, koska tähän on loistavat liikenneyhteydet julkisilla).

Tänään oli jotenkin itsellä pinna kireällä ja silloin arvaa jo valmiiksi, että varsinkaan minkään kuntopiirimäisen sarjatreenauksen onnistuminen tulee olemaan mahdottomuus. Ai miksikö? No juuri siksi, että sellaisessa olotilassa on aivan satavarmaa, että menet salille täysin väärään aikaan.

Kaikki tarvitsemasi laitteet ovat koko ajan varattuja, juuri kun olet löytänyt vapaan taljan ja löytänyt siihen sopivan köyden asentaaksesi sen, tehtyäsi yhden sarjan ja käännät selkäsi laitteelle hörpätäksesi juomaa, niin eikös siihen ole joku jo ennättänyt hakea täysin toisenlaisen tangon ja vaihtanut alataljan ylätaljaksi. Mene siihen nyt sitten takaisin, ja sano että tekisin tässä yhden sarjan vielä.

Mene peilin eteen tekemään hammerkääntöä käsipainoilla. Peilin edessä on 4 eri penkkiä kauniissa rivissä, joista kaksi on varattu. Asetu tekemään omaa sarjaasi yhdelle vapaalle, niin eikös siinä samantien ole kaksi karpaasia kyttäämässä penkkiä ja odottamassa että se vapautuisi. Nouse ylös ja tee perään ranskalaista ojentajille yhdellä käsipainolla, niin äijät vie penkkisi.Ei, he eivät voineet ottaa sitä vapaana olevaa reunimmaista, jota olisi voinut liikuttaa minne lystää.

Sovella, haahuile, hyökkää ja näytä itsevarmalta ja vihaiselta :D Siinä taktiikka ruuhkasalille. Muutoin jäät nuolemaan näppejäsi jokaisen laitteen kohdalla.

En tiedä johtuuko se erilaisesta salikulttuurista, mutta muutamia asioita, jotka ovat täällä salilla pistäneet silmään, tai ennemminkin, myös sattuneet korviin.

1) Ähinä-äijät
Salilla on äärimmäisen monta miespuolista "ähisijää". Kuin lasta tehtäisiin prässissä/maastavedossa/penkissä. Jessus! Kyllä sitä vähemmälläkin saa huomiota/ uskotaan, että on raskasta treeniä.

2) Painojen palautus (tai sen puute)
Painoja ei osata laittaa omille paikoilleen (levykiekot jätetään usein tankoihin, käsipainot lattialle). Terveisin tänään lähes kahvakuuliin kompastunut. Tietenkään tästä ei ole missään seinällä ohjetta.

3) Painojen tiputtaminen maahan
"Performance" salissa, kuuluu ryskätä niin maan penteleesti! Ihme on, jos tuo kolmannessa (ylimmässä) kerroksessa olevan salin lattiarakenne kestää vielä pitkään tuota puuhaa.
Kuva: http://www.pixton.com/comic/3so212u5
Jokaikinen päivä tällä viikolla, siellä on joku treenaamassa, joka heittää painot lattiaan niin kovaa, että ryskäys kuuluu meille kotiin saakka. Ja tarvitseeko mainita, kaikki miehiä tietenkin. Milloin tehdään tempausta, maastavetoa tai kyykätään, niin painot kirjaimellisesti RYSÄYTETÄÄN täysillä lattiaan viimeisen toiston jälkeen välillä jopa jo 1,5 metrin päästä ja tangossa rautaa joku reilut sata kiloa. Siis kertokaa mulle, miksi se pitää heittää siihen maahan? Naisten pukuhuoneessa muijat on ihmeissään, kun tuntuu että koko katto romahtaa niskaan. Ja ei, missään EI tietenkään ole salin seinillä lappuja, että "ethän heitä painoja lattialle". MIKSEIIIIIII?

4) Imagekiekot
Miehet kyykkävät tai nostelevat mieluusti tangolla ison näköisillä kiekoilla. HUOM. näköisillä! Eli käyttävät mieluusti niitä mustia isoja kiekkoja, joita käytetään crossfitissä ja näyttävät painavilta. Käymälläni salilla levypainot ovat täysin saman paksuisia keskenään, riippumatta painosta ja niissä lukee vain toisella sivulla painon määrä. Usein tätä ei tietenkään näy ulospäin ;) Todellisuudessa sen yhden mötikän paino on tavallisimmin 5-10kg. Ja näyttää siltä kuin tangossa olisi rautaa ainakin 100kg.


5) Neontossut
Lähes 95% kaikista naisista, on joko pinkit, oranssit, vihreät, keltaiset tai siniset treenikengät. Ehdottomasti neonväriset + erivärisiä raitoja.

6) Snacka i gym
Ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että salilla hengaillaan kaikkien ihmisten edessä. Siis normaalisti voisi kuvitella, että kun pidät huilitaukoa tai palauttelet, siirryt etenkin ruuhka-aikaan hieman syrjemmälle yleisiltä kulkureiteiltä. Mutta ei täällä! Parhaimmillaan tukitaan kokonaan käytävien kulkuvälit ja ihmiset puikkelehtivat käytyjen kaverikeskusteluiden välistä laitteille.

7) LaitteesEkaLaitteesVika
Jos jollain on sarja kesken laitteessa, et todennäköisesti pääse tekemään välissä omaasi. Kaveri saattaa juosta/huutaa toiselta puolen salia, että sillä on vielä yksi sarja kesken ja jatkaa puuhastelua/jutustelua siellä toisella puolen vielä viiden minuutin ajan.

Mutta hei, mehän ollaan Ruotsissa! Täällä fiikataan ja fookataan, eikä se ole niin justiinsa ;) Miten olisi salietiketti?

Kiitos innoituksesta tähän Rahkamuija ja hänen postauksensa eri tyyppisistä salikävijöistä :D

Lukaisepa täältä: Rahkamuija

Jatketaanpa harjoituksia taas. Nyt rentouttavaan kylpyyn, hejdå!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti