perjantai 16. elokuuta 2013

Portaat vol 2.

 
Päivän teema näkyy tässä. Ja tähän vielä muutama päälle alaspäin. Nooh, mutta ei niitä tullut sentään alhaalta ylös mentyä kuin alkulämmittelyksi, jonka jälkeen alkoi varsinainen tehotreeni. Lopputulos näkyy alla. Hiki tuli ;)





Tätä pätkää kun hiissasi edestakaisin tehokkaasti kellon näyttämän ajan sekä teki pientä lihaskuntotreeniä aina välissä niin kroppa kiittää. Huomaa oikeassa alakulmassa syksyn lehdet rivissä. Ne kertoivat tänään kierrosten määrät. :D


Nämä rappuset näyttääkin olevan kovassa treenikäytössä. Mennessä yksi tyyppi lopetti treenin, kesken omaani yksi tuli portaiden alapäähän treenaamaan ja lopettaessani yksi pariskunta saapui paikalle tekemään omaa treeniään. Taitaa olla oikein "trendilaji" tätä nykyä. ;)

Tehokas päivä takana ja viikon setistä uupuu enää yksi salikerta, joka on vuorossa huomenna. Olin aamulla reipas ja kävin aamuaerobisella puurolautasen kuva silmissä. Tänään nälkäkurki on liihottanut tuhat kierrosta pitkin mahalaukkua jostain syystä. Toivottavasti rasvat palaa vauhdilla ympäriltä, sillähän sitä kestää, liihottelua.

Aika hyvin muuten saa pidettyä nälän pois veden juonnin avulla. Siinä teinkin tänään testin, että pitäydynkö annetussa suosituksessa ja merkkasin jokaisen juomani 3 desin lasin tukkimiehen kirjanpidolla paperille. Ja nyt kun on enää iltapala jäljellä, on juotuja vesilaseja jo 13. Eli 13*3 = 3,9 litraa. Vielä tulee varmasti ainakin yksi lasi juotua sekä tuohon päälle treenin aikana/jälkeen juotu litra. Khyl! Tavoitteessa ollaan siis! Tämä oli tällainen pikainen checking päivään.

Ei muuta kuin iltapalaa kohti. Johan siitä edellisestä ateriasta onkin reipas tunti. Sitten sweet dreams. Kuuntelen tarkkaan kun lihakset kasvaa :)

Kuva täältä: http://www.womenfitness.net/the_sleep_factor_in_muscle_building.htm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti