sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Day 21. Kolme viikkoa- DONE!

Tänään on jatkunut hyvä fiilispäivä, aamuaerobinen meni heittämällä ja tuli taas juostua puolet lenkistä, eikä enää tehnyt edes tiukkaa. Edelliset juoksutossut olen ostanut 6 vuotta sitten, joten tänään kävin pyörähtämässä paikallisella ostarilla ja Inter Sportista löytyikin tällaiset:

Niken Pegasukset odottelee nyt ensi kosketustaan, kyllä nyt lähtee lenkkipolulla ja erottuu joukosta ;)

Tänään tuli myös otettua uudet kuvat, joista selkeästi näkee eron kolmen viikon takaiseen! Olen niiiiiiiiin motivoitunut, ihan mahtavia tuloksia saanut aikaan peilissä, vaikka ei vaaka sitten huomenna niitä näyttäisikään. Pääasia on, että mitta ja peili puhuvat puolestaan. Ihan vielä, ei kyllä rohkeus riitä nostamaan kuvia tänne blogiin, sen verran suojelen lukijoita ;)

Illan kahvakuulailu meni oikein hyvään tahtiin, ja tuli taas tehtyä uusia "ennätyksiä". Väkisin puskin viimeiset toistot niin, että hauis- ja ojentajalihakset olivat täysin "tulessa" treenin jälkeen. Hyvää teki. Kroppa kiittää,  ja rasva sulaa.. pakkohan sen on!

Huomenna aamulla sitten odottelee punninta ja mittanauhan asetteluvyötärön ympärille. Katsotaan millaisia ovat tulokset. Taas jännittelee aikalailla. Mutta ainakin osan mitoista nostan tänne huomenna, niitähän moni lukija kaipailee. Ja tänään on SD:n puoliväli, jeba!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti